Parin viikon tekemiset ja tekemättömyydet.

Pari viikkoa on siis viimeisestä blogikirjoituksesta vierähtänyt ja on tullut aika päivittää hieman kuulumisia. Turhan paljoa ei tämän ajan sisään ole ehtinyt tapahtua, sillä pääasiallisesti olemme vain koettaneet tottua koulunkäytiin ja perinteisempään arkeen. Koulua onkin riittänyt jos jonkin verran, mutta kurssit hakevat vielä paikkaansa ja vaihtelua on esiintynyt paikoin runsaasti.

Tylsyyden karistamiseksi olimme kehittäneet toissa viikonlopuksi hieman erilaista tekemistä, sillä päätimme suunnata parin ystävämme kanssa n. 80 km Wienistä länteen, Wachaun laaksoon. Wachaun alueen pitkä historia on  tuonut sille paikan Unescon maailmanperintölistalta, eikä ihme: Ikivanhat linnanrauniot liki jokaisen lämminhenkisen kylän yhteydessä sekä silmänkantamattomiin ulottuvat viinialue-istutukset olivat unohtumaton näky.

Reittivalintamme bongasimme alun perin netistä, jossa jokin matkatoimisto tarjosi samaa kierrosta kalliiseen ja kahdeksan päivää kestävään pakettihintaan. Aikataulumme ja kukkaromme ei tähän luonnollisestikaan venynyt ja kunnianhimoisia kun olemme, päätimme vetäistä koko kierroksen omatoimisesti kolmeen päivään.  Hameväellä oli luentoja vielä perjantaina, joten sovimme tapaavamme ensimmäisessä yöpymispaikassamme, jolloin he voisivat liittyä mukaamme toiselle patikointipäivälle. Starttasimme Danielin kanssa aamunkoin aikaan liikkeelle ja heti ensimmäisenä vuorossa oli n. 35 km rupeama Kremsistä Dürnsteinin kautta Weissenkircheniin. Kartan viikonlopun liikkumiselle saimme turisti-infosta ja samalla muutamia vinkkejä matkan varrelle. Ensimmäinen 15 km sujui vaivatta ja totuttautuessa jylhiin maisemiin. Saavutettuamme päivän puolivälin Dürnsteinissa, aloimme ymmärtää miksi matkatoimisto oli jakanut tämän matkan kahdelle päivälle. Syötyämme lähdimme kapuamaan eteenpäin ja välillä meno osoitti todellisia hyytymisen merkkejä. Sisulla jaksoimme kuitenkin loppuun asti ja saavuimme majoituskyläämme Weissenkircheniin pimeyden jo laskeuduttua. Enää tämän myöhäisemmäksi saapuminen ei olisi voinut enää venyä, sillä maasto metsässä oli välillä melko vaativaa. Kohtasimme pienoisia vaikeuksia perillä kylässä, sillä toisin kuin odotimme, emme löytäneet ensi alkuun illallispaikkaa. Kysyvä ei tieltä eksy ja paikallinen viiksiniekka opasti meidät Tonavan rantaan maistelemaan "kalaspesialiteetteja", ja herkkua oli!

Yöpymiset olivat yksi tämän reissun suurin haaste, sillä saimme varattua ne vasta lähtöä edeltävänä päivänä. Vaikkei vaellusreiteillä juuri muita kanssavaeltajia näkynyt, oli sekä hotellit että gasthofit järjestään täyteen buukattuja. Kuin ihmeen kaupalla saimme lopulta yösijan molemmiksi öisiksi, eikä tämä tullut edes hyvin kalliiksi. Ensimmäisen yön hotelli oli herttainen perheyritys ja kaikin puolin hintansa arvoinen. Tärkein kriteeri oli kiistatta aamupala, sillä sen avulla meidän tuli jaksaa lähteä liikkeelle.

Lauantaina jatkoimme taivallusta neljästään ja vuorossa oli reilun 12 kilometrin etappi. Kiirehtimiseen ei siis ollut tarvetta ja kykenimme jopa pitää kunnon lounastauon torkkuineen erään viinitarhan ytimessä. Päätepisteemme tälle päivälle oli Spitz ja saavuimme kylään hyvissä ajoin. Kaupat ym. aktiviteetit olivat menneet jo kiinni, joten päätimme kivuta Spitzin linnan raunioihin tutkimusmatkalle. Yöpaikkamme oli paikallinen gasthof, joka oli juuri mitä tarvitsimme. Illallistamassa kävimme alakerran ravintolassa ja poikkesimmepa myös sturmeille läheiseen kuppilaan paikallisten seuraksi.

Sunnuntaina lähdimme matkaan pienten rakkojen sävyttämänä ja edessämme oli vaelluksen viimeinen päivä. Yksi oli poissa pelistä ruokamyrkytyksen vuoksi, joten jatkoimme eteenpäin kolmisin. Päivän ohjelma koostui n. 17 kilometrin taipaleesta ja tällä kertaa meidän tuli pitää myös aikataulusta kiinni, mikäli haluaisimme ehtiä näkemään päätepisteessä Melkin kuuluisan luostarin. Ensimmäisenä tuli ylittää Tonava perinteisesti lossilla, joka oli jo elämys sinänsä. Lautan parivaljakko kävi lämmittelemässä välillä kabiinissa kaminan ääressä samalla kun taistelivat joen virtaa vastaan. Ylityksen jälkeen retki sujui jouhevasti, vaikkakin ensimmäinen kolmen kilometrin jyrkkä nousu oli turhan karski herätys hyiseen aamuun. Päivän polku kierteli liiaksi metsäosuuksia, eikä ollut aivan yhtä nautinnollinen kuin edelliset päivät viinitarhojen yllä. Ennen Melkiin saapumista pysähdyimme Aggsteinin raunioille, joista avautui jälleen kerran uskomattomat näkymät yli jokilaakson. Päätimme muiden esimerkillä kiivetä vielä hieman korkeammalle kallioille, mutta ylös päästyämme alkoi huipata ja hälytyskellot soida: olo oli suoraan kuin Renny Harlinin "Cliffhangerista". Kalliokielekkeiden alla avautui monen kymmenen metrin vapaapudotus ja porukka posetteli miten päin sattuu kameran edessä. Suomessa tämä olisi ollut ehkä noin kolmellakymmenelläkahdella tavalla kiellettyä, mutta luonnollisesti jouduin myös itse uhrautumaan linssiludeksi. Eve ei kauaa touhua kameran takaa katsellut vaan ryömi takaisin puskiin ja kotitaloutemme selväjärkisempi puoli sai onneksi myös minut mukaansa. Jatkoimme sydämentykytysten jälkeen matkaamme ja saavuimme Melkiin jo hyvissä ajoin, jolloin ehdimme tutustua hulppeaan pyhättöön kiirehtimättä. Luostari oli komea ja historiallinen paikka ja paukkumme riitti juuri ja juuri sen kiertämiseen. Junamatka kotiin olikin sitten yhtä jumitusta ja silmäluomien lisäksi jalat alkoivat tuntua luonnottoman painavilta.

Sää suosi todella patikointiamme, sillä aurinko paistoi suuren osan ajasta. Aamuisin oli ehkä hieman "koleahko", kun mittari näytti noin nollaa, mutta sitä ei ylämäissä tarvinnut pitkään päivitellä. Kolmen päivän aikana patikoitavaa kertyi helposti yli 65 km. Matkana tämä ei olisi tuntunut miltään, mutta hurjat kukkulat ylä- ja alamäkineen sekä täyteen ahdetut reput aiheuttivat välillä puuskutusta ja lohduttomia huokauksia seurueessamme. Mieleen tuli väistämättä Kolin kukkulat ja vanha kunnon Ahmanhiihto, jossa viimeksi olen samanlaisia tuntemuksia kokenut. Yhteistä näille on myös voittaja-fiilis, jonka kokee päästessään kotiin nuolemaan haavojaan.

Koulun ohessa olemme tämän pariviikkoisen aikana käyneet tiistaisin urkka-kursseilla juoksemassa ja futistelemassa ja tämä on osoittautunut tervetulleeksi vastapainoksi opiskelulle. Lisäksi kävimme viettämässä iltaohjelmaa mm. lautapelien merkeissä Spiel-Barissa ja viimeksi perjantaina jakauduimme niin, että isäntä lähti mielenkiinnosta tarkastamaan Wienin tarjoamat puitteet Volksmetallille (puolet bändeistä tuli normaalisti Suomesta) ja emäntä karkasi vaihtareiden "Bad Taste" - partyihin, jossa meno oli mautonta ja ysäri valtasi tanssilattian.

Siinä tärkeimmät. Eikä unohdeta kuvia, joita tuli kyllä otettua runsain mitoin!

Krems, where it all started

Satoa tuhoamassa

Sadonkorjuu

Saavilastit

Viinitilojen suojelusymboleita, joita löytyi n."muutamia" matkalta

Dürnsteinin rauniot

King of the Hill

Dürnsteinia

"Ukin painajainen"

Watchtower

Ruska

Lauantain startti

Pullahalloween

Poliisilaitos, joka ei ole Poliisilaitosta nähnytkään

Neiti Groove

LISKOT!

Eräilijät

Spitz

Piknik

Spitzin rauniot

Gasthofi

Lossimatkaan!

Joulukuusenviljelyä

Sydämentykytykset ja veltot jalat

Melkin luostari

Luostaria

Melk

Piece of cake!

Pikkunälkä mukana, kuinkas muuten!

Syys saa..

Syksy näyttää siis viimein saapuneen myös Wieniin. Lämpötilat ropisivat n. kymmenen astetta alaspäin ja vesisadetta tihkuu niskaan nyt jo harva se päivä. Aurinkoisia syyssäitä on varmasti vielä luvassa moneen otteeseen, mutta hellelukemat lienevät jo takanapäin. Varma syksyn merkki ovat myös kauppoihin ilmestyneet joulutarvikkeet aina -koristeita ja -kalentereita myöten.

Tiistaina päätimme käydä vaihtarikaveri-Danielin kanssa vaeltelemassa viinitarhoilla vielä kun sää sen sallisi. Maisemat olivat jälleen hulppeat, mutta eivät välttämättä yltäneet aivan samalle tasolle aiemmin vaeltamamme kohteemme kanssa. Alun perin suunnittelemamme matkareitti koki kovia, kun aloitimme kukkuloilta lähimmän Heurigerin etsimisen. Muutaman vesiperän jälkeen olimme menossa jo pitkälti toisella kymmenennellä kilometrillä, eikä avoimia viinitupia näkynyt missään. Jossain vaiheessa tiesimme ettemme olisi voineet jatkaa samalla hoipertelulla enää pitkään ja kysyin tietä ohikulkevilta rouvilta. Rouvat rupattelivat mielissään kanssamme ja opastivat meidät läheiseen kylään, jossa olisi "tusinoittain" kyseisiä kuppiloita. Läheinen kylä ei ollut hyvin läheinen ja saavutimme sen n. tunnin vaeltelun jälkeen. Lopulta löysimme tunnelmallisen ja perinteikkään heurigerin ja päätimme juhlistaa sen löytymistä sturmein, valkoviinein ja lopulta myös punaviinein. Tässä kohtaa pimeys laskeutui yllemme ja tipatessamme tarjoilijaa hän nauroi ja kysyi olimmeko todella aikeissa palata Wieniin "ZU FUSS?!" Olimme. Kotimatka oli sanalla sanoen eksoottinen, sillä metsän siimeksessä ei tässä vaiheessa juuri eteensä nähnyt. Kauhutarinoin vakuuttelimme toisiamme mahdollisuuksistamme selvitä koettelemuksesta. Enpähän ole vastaavaa matkaa ennen taittanut ja tämän sanon vain kaikessa hyvässä!

Lukuvuosi on nyt jo täydessä käynnissä. Ensimmäinen viikko ja sen mukanaan tuomat luennot olivat tervetullut palautus "arkeen" ja opintoihin. Suurin osa jo alkaneista kursseista on ollut mielenkiintoisia ja tulevan työllistymisen kannalta varmasti hyödyllisiä. Opetuksen tasosta on vielä tässä vaiheessa hyvin vaikea sanoa mitään suuntaan tai toiseen, mutta alun vaikutelmat lupaavat hyvää. Tämän lukukauden kurssini ovat pääosin englanniksi (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta), sillä valitsin opiskeltavakseni erityisesti kansainvälistä kaupankäyntiä, -johtamista sekä - henkilöstöresurssien koordinointia. Kevään tullen luulen Saksan kielen kirivän englantia kiinni opetuskielessä ja uskon valmiuteni transformaatioon olevan silloin paremmat. Kauppiksen kampus, jossa kaikki omat kurssini järjestetään, sijaitsee sanalla sanoen "hevonkuusessa". Reilussa viikossa en vielä ole oppinut sisäistämään sitä tosiseikkaa, että koulumatka vie joka aamu 45 minuuttia. Toivon mukaan tämä valkenee lähitulevaisuudessa. Even kampus sijaitsee sairaalan yhteydessä ja on sekin melkoinen kolossi. Kaiken opetuksen ollessa saksaksi tulee tässä tapauksessa olla sekä motivoitunut kursseja kohtaan että tietoinen lääketieteen sanastosta. Ja sitähän tyttö kyllä on, mitä nyt välillä vähän vaatimaton.

Myös ongelmia kurssien kanssa on ilmennyt. Tiedoksi niille jotka eivät vielä tienneet, tulee jokaisen vaihto-opiskelijaksi lähtevän täyttää ns. Learning Agreement, eli kurssivalinnat kohdeyliopistoon. Pienoista kritiikkiä voi tätä lappusta kohtaan osoittaa, sillä yleensä kurssivalinnat tehdään edellisen lukuvuoden oppaan pohjalta ja kuten arvata saattaa, ei tiedot kursseista ole useinkaan enää seuraavana vuonna ajankohtaisia. En liene tavannut yhtäkään henkilöä, joka ei olisi joutunut Learning Agreementiaan muuttamaan. Valitettavan useasti näin käy heti lukukauden alussa. Muutosten ilmetessä tulee täyttää lisää lippulappusia ja näin viestittää koti- ja kohdeyliopistolle omien suunnitelmien muutoksista. Toki on ymmärrettävää, että Learning Agreementin aikaisella työstämisellä halutaan parantaa opiskelijan valmiuksia aloittaa vaihto-opiskelunsa paikan päällä, mutta mukana on myös turhaa työtä. Omat kurssini menivät uusiksi heti alun alkaen, kun minua lähestyttiin mailitse KV-toimistosta. Osa valitsemistani kauppiksen kursseista oli täyteen buukattuja ja ollessani sivuaineopiskelija, minua kehotettiin luopumaan ko. kursseista. Lisäksi minulla oli pienoisia ongelmia löytää pääainettani tukevia kasvatustieteellisiä kursseja. Koetin tuloksetta selittää toimiston koordinaattoreille, että opiskelemani kasvatustiede poikkeaa paljolti täkäläisestä, opettajasuuntautuneesta kasvatustieteestä, ja että sivuaineeni on hyvin suuressa roolissa työllistymisen kenttää ajatellen. Perinteiseen suomalaiseen tyyliin kiitin kuitenkin kohteliaasti tiedosta ja poistin kauppiksen kurssit valinnoistani. Vähän ajan sisään poistettavia kursseja alkoi kuitenkin ilmaantua useampi ja samaan aikaan kävin keskustelua vaihtarikavereideni kanssa tilanteesta. Onneksi mukana oli myös paikallisen kulttuurin tuntevia tuttuja, jotka kehottivat minua käärimään hihani ja rehellisesti vain avautumaan asiasta. Muutaman valitusviestin jälkeen jyrkkä "EI" sai uuden muotonsa: "EHKÄ". Loppujen lopuksi sain yhtä lukuunottamatta kaikki kurssivalintani läpi ja opin yhden jos toisenkin seikan täkäläisestä palautteenannosta ja sen merkityksestä.

Vaikka samankaltaisuuksiakin löytyy, ei aivan samana päivänä Itä-Suomen yliopiston kotoisesta Joensuun kampuksesta ja Wienin yliopistosta voi puhua. Tarkkasilmäisimmät voivat huomata esimerkiksi alla olevista kuvista muutaman eroavaisuuden. Yliopiston päärakennuksen kivisiä käytäviä käppäillessä tuntee täällä välillä olevansa Tylypahkassa. Opiskelijakemuja löytyy yhä enemmän ja enemmän ja esimerkiksi viime perjantaina vierailemassamme ESN Welcoming Party:ssa osanottajia oli jonkin tiedon mukaan helposti toistatuhatta. Jossain vaiheessa iltaa, porukan vaappuessa paikalle ja tilan ollessa rajattu, tuli jo ikävä kotoista Pikku-Mikkoa.

Kaksi Marjaa: Wienin Yliopiston päärakennus..

.. Ja Itä-Suomen Yliopiston Joensuun kampuksen Metria

Legend.

Heurigereista parhain (ja kaukaisin)

Views over Wien/Wein

Kotimatka

"ZU FUSS?!"

Pikku Nälkä Whopperilla!

Kesän jatkumo ja Oktoberfestit

Viikko on taas pyörähtänyt ympäri ja sen mukana uudet tuulet puhaltavat Wienin päässä. Ko. tuulet eivät ole kuitenkaan kylmiä pohjoistuulia, sillä lämpötila pysyttelee jatkuvasti 25' asteessa. Toivon mukaan moista säätä on luvassa vielä pitkään. Viime viikko koostui erinäisistä reissuista ja omalla kohdallani myös kielikurssista. Eve kotiutui Lontoosta tiistai-yönä ja matka meni kuuleman mukaan erinomaisesti. Emme paljon ehtineet tällä välin nähdä toisiamme, sillä viimeisen kielikurssipäivän jälkeen en omannut montaa tuntia vapaa-aikaa ennen illan matkaa. Kielikurssin loppukoe tuntui läpihuutojutulta, joten jo unohtunut saksan kieli on löytänyt taas omat uomansa myös minun kohdallani. Toki kurssi oli nyt mietittynä hieman liian helppo, mutta auttoi se kuitenkin alkuun ja lisää kielikursseja vaihto-ohjelmassani seuraa.

Pitkään odottamani (ja samalla pelkäämäni) Oktoberfest-reissu koitti siis viikon puolivälissä. Starttasimme matkaan pääosin tuntemattomien ihmisten kanssa keskiviikko-iltana kello yksitoista. Junaamme ahtautui pitkälti yli toistasataa opiskelijaa ympäri maailman, ja suurin osa ei tuntunut vielä noustessaankaan ymmärtävän mihin oli ryhtymässä. Hyttitoverini tulivat kaikki Tanskasta ja osoittautuivat erinomaiseksi matkaseuraksi, joista sittemmin on kouliutunut myös kurssikavereita liiketaloustieteen, eli kavereiden kesken ihan vaan ”Wirtschaftwissenschaften” – laitoksella. Nahkahousut vaihdettuamme (lue: vaihdettuani) suuntasimme Discovaunuun, jossa meininki oli jotain odottamatonta. Koko vaunu oli riisuttu kaikesta turhasta ja disco-valot pauhasivat ysärimusiikin soidessa. Baaritiskiltä sai halutessaan tilata rajattomasti juomista, sillä ne kuuluivat matkan hintaan. Junan kääntyillessä diskokansa painautui juomineen vuoroin vastakkaisiin seiniin ja loppuyöstä tanssilattia muistutti enemmänkin luistelurataa. Öiset ohikulkijat HIEMAN ihmettelivät näkemäänsä, joka sisältä päin koettuna tuntui hyvin normaalilta jo parin tunnin jälkeen. Eipä olisi mahdollista Suomessa, ei…

Müncheniin saavuimme vihdoin (pysähdyimme matkalla neljän kahdeksi tunniksi sekä Linziin että Salzburgiin) torstaina yhdeksältä -aamulla HUONOSTI nukutun yön jälkeen, josta ei voi näin jälkikäteen syyttää kuin itseään, hyttitovereita ja discovaunua. Tapasimme Bahnhofilla muutaman tuttumme, jotka olivat kiertäneet vapaapäiviensä aikana lähimaita ristiin rastiin, ja jotka halusivat päättää matkansa Oktoberfestin tunnelmiin. Toteutimme ensi alkuun pienimuotoisen jaloittelun keskustassa, ihaillen samalla läpi suurimmat nähtävyydet ja komeimmat pytingit. Puolenpäivän maissa kaikki tarvittava oli nähty (sillä tuona päivänä ei Bayern München pelannut) ja päätimme yhteistuumin suunnata muiden satojen tuhansien ihmisten ohella itse areenalle oluen ääreen.

Nahkahousujen kahistessa päädyimme paikan päälle ja ensi alkuun näky oli hieman erilainen mitä olimme odottaneet: kohtasimme aukion, jossa huvipuiston vempaimia oli aseteltu vieri viereen ja ihmisiä ei kovinkaan montaa kourallista vastaan kävellyt. Olimme hieman tyrmistyneitä ja tunnelmaa voisi verrata hieman Joensuun kalamarkkinoihin, jossa saa todella tehdä töitä löytääkseen eväkästä syötävää, kaikkea muuta varmasti löytyy. Taittaessamme matkaa muutaman sata metriä lisää, alkoi todellisuus valjeta ja olimme saapuneet ns. ytimeen. Vastassamme ei ollut luulemamme mukaan telttoja, vaan pikemminkin satoja ja satoja ihmisiä vetäviä taloja keskellä karnevaalia. Tässä vaiheessa myös ihmiset olivat ilmestyneet kohdallemme ja koimme osittaisia hankaluuksia edetä ruuhkassa omaan kohtaamispaikkaamme Löwenbraun-panimon keskittymään. Sisään astuessamme meitä tervehti valtavan kokoinen maskottileijona karjuen panimon nimeä yleisölle. Kuittasimme sisältä porukallemme tarkoitetut kupongit, joista toiset oikeuttivat ilmaiseen Maß:iin eli litran olueeseen ja yksi grillattuun broileriin. Syötyämme ja maistettuamme Löwenbräun erinomaiset oluet kävimme kokeilemassa vaihtelun vuoksi myös parin muun panimon paikkaa. Matkan varrella tutustuin muutamiin paikallisiin nuoriin, eikä nahkahousut jalassa ja FC Bayern Münchenin ideologia hallussa ollut kovinkaan vaikeaa tulla heidän kanssaan juttuun. Aika sujui hyvässä seurassa erityisen leppoisasti ja ennen kuin huomasimmekaan, alkoi ilta hämärtyä yllemme. Seitsemän jälkeen hyvästelimme nämä kekkerit ja lupasimme yhdessä tuumin palaavamme sinne uudestaan. Ennen kotimatkaa saimme suoritettua vielä pakolliset tuliaisten ostot ja Bahnhofilla meitä odotti tuttu diskokiskobussi, jossa yö sujui jälleen hieman rauhattomasti.

Viikonlopun H-hetki oli varmasti Der Lange Nacht die Museen, eli Museoiden pitkä yö. Tämä vuotuinen tapahtuma kerää ympärilleen liki kaikki museot, turistit sekä paikalliset ihmiset. Tapahtuma alkaa kuudelta illalla ja päättyy yhdeltä yöllä, ja tuona aikana lipun lunastaneet kykenevät nauttimaan koko Wienin tai niin ehtiessään jopa koko Itävallan museotarjonnasta. Muutaman ystävämme kanssa ehdimme tosin kiertää seitsemässä tunnissa vain Luonnontieteellis-historiallisen museon, Taidemuseon sekä Filmimuseon ja nekin nähdäkseen tuli pitää kiirettä. Sunnuntaina en omannut vielä riittävää motivaatiota kirjoittaa blogia, joten kehittelimme hieman muuta tekemistä. Eve tapasi kaupungilla oman Buddynsa eli tuutorin, joka näytti hieman paikkoja lääketieteellisestä yliopistosta ja kertoi käytännön asioista opiskelijan näkökulmasta tulevaa lukuvuoden alkua ajatellen. Tässä kohtaa näimme taas, kuinka tärkeää on omata oma yhteyshenkilö, jotta pääsisi paremmin sisään täkäläisiin tottumuksiin, jotka eroavat suomalaisista välillä suurestikin. Illalla starttasi uusille vaihto-opiskelijoille tarkoitettu Orientation Week 2 ja päätimme pyörähtää jo tutuksi tulleella heurigerilla (= perinteinen viinibaari, joihin törmää hyvin useassa kohtaa erityisesti viinitarhojen läheisyydessä) näyttäytymässä uusille kasvoille ja tutustumassa uusiin vaihtareihin.

Tänään alkoi siis virallinen lukuvuosi molempien kohdalla. Suuntasin aikaisin aamulla toiselle puolelle kaupunkia metrolla, josta tuli ottaa lisäksi ratikka päästäkseen WiWi:n kampukselle. Tanskalaiset kertoivat vaihtomme olevan hieman liian aikaisessa, sillä ko. laitos muuttaisi keskustaan mukaan parin vuoden sisällä. En kuitenkaan valita, sillä olen tunnetusti aamuihminen (huomaa sarkasmi). Ensimmäinen kurssini, Business German, vaikuttaa jopa positiivisemmalta kurssilta, kuin mitä uskalsin kuvitella. Enää emme pureudu perinteisen kielikurssin tapaan datiivin tai genetiivin taivutuksiin, vaan asioihin, joita todennäköisesti tulemme työssämme jossain kohtaa tarvitsemaan. Iltapäivän kasvatustieteen kurssi ei sen sijaan juuri vakuuttanut, sillä täällä kasvatustieteen opiskelulla tarkoitetaan hyvin pitkälti vain opettajan koulutusta, johon en itse ole valmistumassa.

Oktoberfestiä uskallan lämpimästi suositella kaikille halukkaille ja riippumatta paikallisten valituksista, on oluen hinta suomalaisittain melko lailla normaali (9€ / 1L). On hyvä muistaa, että on kaikin tavoin kannattavampaa olla oluen ystävä näissä karnevaaleissa, sillä litran vedestä saa pulittaa yhtälailla noin 7-8€. Onnittelen itseäni uskaltautumisesta lähteä mukaan maailman suurimmille juomiskinkereille ventovieraiden kanssa, mutta toisaalta en juuri keksi mitään muuta paikkaa tai aikaa tutustua paremmin ihmisiin!

Lopussa vielä pari videota antamaan hieman osviittaa tapahtumista..

Palataan taas!

Discovaunu

Nahkahousut Rathausilla

Kansallispuvut yllä vauvasta vaariin

Pollo & Maß

Löwenbraun teltalta

Tunnelman kohotessa

Lederhoset ja pelit

Lange Nacht der Museen

Natur-Historische Museum

Film-Museum

Pikku nälkä feat. Ben & Jerry